maanantai 29. tammikuuta 2018

Uusi vuosi

Heipä hei pitkästä aikaa!
Loppuvuosi meni hujauksessa ja juuri ennen joulua pääsimme muuttamaan! Ihan ei tavoitteeseen ”tasan vuosi talopaketin saapumisesta” päästy, mutta kymmenen päivää sinne tänne.
Jouluna testattiin oikein kunnolla sitten talon tilat kun meitä oli yhteensä 17 henkeä täällä syömässä ja joulupukkia katsomassa. Hyvin mahduttiin!




Perheen pienimmät odottelevat lahjoja joulupukilta. Ja kyllähän niitä tulikin taas.   



Jouluksi ostin uuden tummanharmaan pellavapöytäliinan ja tein kattauksen koristeet havuista, kynttilöistä sekä tulppaaneista. Oli kyllä ihanaa viettää joulu uudessa kodissa, vaikka jotain olikin iuvähän kesken vielä eikä ihan täysin valmista ole vieläkään, oli kuitenkin mahtavaa päästä omaan kotiin jouluksi. Edellinen joulu meni väliaikaisessa kodissa vähän ilman joulufiilistä, mutta kyllä sitä nyt oli. Ja oli niin kiva saada siskoni perheineen sekä vanhempani kaikki kylään ja viettämään joulua yhdessä.

Tästä ei pitänyt tulla mikään joulufiilistelypostaus, mutta näköjään vähän tuli. Ensi kerralla jotain muuta sitten.


Onneksi tännekin ollaan saatu nyt vähän lunta, tässä kuvassa vähän vähemmän lunta kuin tällä hetkellä.


Yritän nyt saada tähän blogiinkin vähän eloa kun on vihdoin ”aikaa”. Miten nyt kolmen lapsen työssäkäyvällä äidillä sitä on...ruhtinaallisesti. Mutta ainakin yksi suuri aikaavievä projekti on saatu päätökseen, tai tauolla nyt ainakin, kesällä olisi kuitenkin sitten pihan, autokatoksen ja terassien rakentamista.

Kiva että olet siellä!